HORISONTTI
Terveyden ja
hyvinvoinnin
keskus
Fysioterapia
Sanna Mattila-Rautiainen on valmistunut fysioterapeutiksi 1997 ja tehnyt VALVIRAN hyväksymänä fysioterpeuttina töitä siitä saakka. Vuonna 2001 hän valmistui Kuopion Yliopistosta terveystieteiden maisteriksi pääaineenaan liikuntalääketiede.
Ihmisen liikemekaniikan tutkiminen liikeanalyysin ja EMG mittauksen avulla onnistuu myös. Liikemekaniikan ongelmien tutkiminen työ- tai harjoitusolosuhteissa harrastuksen parissa ovat toimintatapoja, jonka perusteella ohjataan asiakkaan liikemekaniikkaa uudelleen. Valmentajan kanssa tehdään yhteistyötä harjoituksen oikeaoppisessa ohjaamisessa.
Tutkimuksia Sanna Mattila-Rautiainen on tehnyt biomekaniikasta, EMG:stä ja selän kuntoutuksesta. Julkaisuja ja esityksiä kansallisesti ja kansainvälisesti on useita. Puolet viikosta hän toteuttaa ratsastusterapiaa ja ohjaa ratsastajien liikemekaniikkaa hevosen kanssa.
Kraniosakraalihoito
Kranio-sakraaliterapia on syvälle menevä manuaalinen ja hienovaranen hoitomuoto, joka tasapainottaa kehoa. Hoidon perustana on rytmi, joka voidaan tuntea ympäri kehoa samoin kuin sydämen tai hengityksen rytmi.
Kranio-sakraalirytmi on aivoja ja selkäydintä suojaavan nesteen syke, mikä syntyy aivo-selkäydinnesteen paineessa tapahtuvista muutoksista. Rytmi häiriintyy, jos kehossa on epätasapainoa.
Fyysinen ja emotionaalinen stressi saa aikaan kudosten lukkiutumista, joka johtaa kehon epätasapainoon. Tällöin syntyy kiputiloja kehon lukkiutuneisiin osiin.
Kraniosakraalihoito tehdään vaatteiden päältä, ja asiakas kokee sen yleensä rentouttavana. Hoitotekniikkana käytetään pehmeää kosketusta, jolla vapautetaan kranio-sakraalijärjestelmässä olevia jännityksiä ja tasapainotetaan sitä.
Hoitaja tunnustelee kranio-sakraalirytmiä, löytää kehon ongelmakohdat, ja vapauttaa jännitystiloja arvioiden lopputulosta rytmin perusteella. Hoito vaikuttaa noin kaksi viikkoa, jonka aikana kranio-sakraalipulssi pyrkii kohti tasapainoista, sille tyypillistä rytmiä.
Aluksi oireet saattavat jopa voimistua. Hyvän hoitotuloksen saamiseksi suositellaan vähintään 2-3 kerran hoitojaksoa. Kranio-sakraaliterapia sopii kaiken ikäisille. Hoito ei kuitenkaan sovi henkilöille, joilla on lähiaikoina todettu aivoverenvuoto, aivoveritulppa, verisuonten pullistuma aivoissa, aivokasvain tai muu pahanlaatuinen kasvain.
Lisätietoa Upledger Instituutin sivuilta: www.upledger.dk
Kranio-sakraaliterapia sopii mm.
-
tinnitukseen
-
huimaukseen
-
migreeniin ja päänsärkyyn
-
jännitykseen ja stressiin
-
niska- ja hartiakipuun
-
selkävaivoihin
-
keskittymiskyvyn puutteeseen
-
oppimisvaikeuksiin
-
lasten ylivilkkauden hoitoon
-
leikkauksista toipumiseen